Rantasen talo on täynnä historiaa


Rantasen talo on ollut aikoinaan hyvin keskeinen paikka Mämmälän kylässä. Siellä harjoitettiin pitkään mm. majatalo- ja kestikievaritoimintaa. Jorma Rantanen kertoo talon historiaa.

Sepän ammatti on näytellyt hyvin merkittävää osaa Rantasen talossa. Talon tarkka ikä ei ole tiedossa, mutta se tiedetään, että se on ainakin 150 vuotta vanha. Talon omistajien sukupuuta on selvitetty aina 1700-luvun alkupuolelle.

Se tiedetään, että vuonna 1727 syntyneellä Juho Antinpojalla oli kaikkiaan neljä lasta, joista Henrik Juhonpoika (Toikander) syntyi 1785. Henrik oli suvun ensimmäinen seppä ja hänen 1829 syntynyt poikansa Antti Henrikinpoika jatkoi isänsä perinteitä ja toimi seppänä.

Seppää etsimään
Antti Henrikinpoika ja hänen vaimonsa Beata Esan tytär saivat neljä lasta, jotka kaikki olivat tyttöjä. Antti Henrikinpojan kuoltua 1885, leski pyysi etsimään tyttärelleen Wilhelmiina Antin tyttärelle aviomieheksi seppää, jotta ammatti jatkuisi talossa.

Sopiva seppä löytyi lopulta Elimäeltä. Eric Johanssonilla eli suomennettuna Erkki Juhonpojalla oli kaikki pojat sepän ammatissa. 1864 syntyi Antti Eerikinpoika päätyi näin 1885 Mämmälän kylään Kymijoen rannalle Wilhelmiinan mieheksi.

Antti Eerikinpoika vaihtoi sukunimensä suomalaiseksi, Rantaseksi ja siitä lähtien tuota taloa on kutsuttu Rantasen taloksi.

Antti Eerikinpojalla oli ensimmäisestä avioliitosta kuusi lasta. Vaimon kuoltua 1904 hän avioitui seuraavana vuonna Aina Maria Sundgrenin kanssa. Syntyneistä lapsista yksi oli Jorma Rantanen.

Lauttaliikenteestä majataloon
Sepän toimi jatkui talossa jo kolmatta sukupolvea, mutta pikku hiljaa alkoi oheen tulla muutakin toimintaa. Kun siltoja ei tuohon aikaan ollut ja joen yli oli kuitenkin päästävä, oli lautalla eli lossilla suuri merkitys. Niinpä Antti Eerikinpoika harjoitti myös tätä tärkeätä lautanhoitajan virkaa varsin pitkään.

Kaikki liikennöinti tapahtui aivan Rantasen talon vieritse ja kuvaan tulikin pian majatalon ja kestikievarin pito itse talossa. Rantasen talosta tuli Mämmälän kylässä hyvin keskeinen ja tapahtumarikas paikka.

Jorma Rantanen on asunut talossa syntymästään saakka ja nähnyt kaikkea em. ja ollut myös osassa itsekin mukana. Talossa on tapahtunut merkittäviä asioita, Anjalankosken Sanomien edeltäjän Kymen Keskilaakson perustava kokous pidettiin Rantasen talossa.

Jormalla oli tallella paljon vanhoja asiakirjoja talon historiasta, jotka kertovat vuosisadan alun elämästä Mämmälässä. Hän muisti hyvin, millaista elämä oli tuohon aikaan.

Kartanot työllistivät seppää
Rantasen talo tuli vuosisadan molemmin puolin tutuksi monelle mämmäläläiselle ja vieraspaikkakuntalaisellekin. Jorma Rantasen isä Antti Eerikinpoika jatkoi sepän tointa tullessaan taloon vävyksi 1885.

Sepän pajan palveluja käytti paikallisten asukkaiden lisäksi myös muutamat liikelaitokset sekä kartanot. Anjalan kartanon työt tehtiin pajassa, mutta Villikkalassa sijaitsevan Myllylän kartanon ja Muhniemen kartanon työt Antti Eerikinpoika kävi tekemässä kartanoiden omissa pajoissa ja työmatka kesti usein parikin viikkoa.

Porakoneet tehtiin itse
Sepän työ käsitti tuohon aikaan lähes kaikkea mahdollista. Antti Eerikinpoika oli taitava käsistään ja hän valmisti itse ensimmäiset ja varsin käyttökelpoiset porakoneet jo 1880-luvun loppupuolella. Automaattisyötöllä toimivan porakoneen hän rakensi vuosisadan vaihteessa ja näille kaikille koneille löytyi melkoisesti käyttöä.

Antti Eerikinpoika piti tarkkaa kirjaa töistään ja yhdessä säilyneestä työpäiväkirjasta selviää paljon mielenkiintoisia asioita. Kyläläiset käyttivät Rantasen talossa ollutta seppää melko paljon. Varsinainen kylän sepän Lindqvistin paja oli tuohon aikaan Terholan läheisyydessä siirtyen myöhemmin Metsäkulmalle.

Kengitystä ja rekien korjaamista
Kyläläiset eivät kuitenkaan työllistäneet Antti Eerikinpoikaa riittävästi ja suurimmat asiakkaat olivatkin lähiseudun kolme kartanoa, Anjala, Muhniemi ja Myllylä.

Vuonna 1918 Anjalan kartano teetti mm. hevosten kengitystä, reen koukan korjausta ja raudoitusta. Näistä töistä kartano maksoi 3900 markkaa.

Toisella työrupeamalla kartanoon tehtiin välilautaa, teroitettiin hankmoja ja ohennettiin auroja. Lisäksi työhön kuului kengitystä, kylvökoneen hammasrattaan sekä niittokoneen raudoitusta.

Anjalan kartano työllisti Antti Eerikinpoikaa eniten, sillä isolla kartanolla riitti jatkuvasti jotakin korjattavaa, toki aikaa riitti myös muiden kartanoiden töille. Esimerkiksi vuoden 1921 maaliskuussa Muhniemen kartanolla riitti töitä kymmenen päivän ajan. Myllylän kartano työllisti Antti Eerikinpoikaa myös varsin hyvin. Vuoden 1925 kesäkuukausina Villikkalassa käyntejä oli lähes päivittäin.

Kartanoiden lisäksi Antti Eerikinpoikaa työllistivät osuuskauppa, meijeri ja uittoyhtiö. Osan töistä asikkaat maksoivat rahana, mutta jonkin verran maksu tapahtui myös tavaran muodossa. Kaura ja heinä olivat hyvin yleinen maksuväline, kuten myös jauhot.

Sairaus päätti sepän työt
Antti Eerikinpoika teki sepän töitä aina vuoteen 1930 saakka, jolloin sokeritauti oli saanut sellaisen vallan, ettei töiden jatkaminen ollut mahdollista. Paja oli vielä pystyssä kolmen vuoden ajan, se hävitettiin täysin palvelleena. Pajassa oli tehty sepän töitä kolmen miespolven ajan.

Jorma Rantanen teki isänsä pajassa nuorena poikana sen verran sepän töitä, että pääsi tuntemaan, mitä sepän työ todellisuudessa on.

"Touhusin silloin mm. palkeiden kanssa ja tahkoaminenkin tuli tutuksi. Se ei suinkaan ollut helppoa työtä nuorelle pojalle. Lopulta kenestäkään pojista ei tullut isän työn jatkajaa, minä olin ainoa, joka oli tekemisissä sepän työn kanssa. Kun isä lopetti työnsä, oli hän lähes 70-vuotias ja minä parikymppinen. Isä ei oikein pystynyt opettamaan minua, eikä saanut viritetyksi riittävää mielenkiintoa työtä kohtaan ja niinpä isä jäi suvun viimeiseksi sepäksi", muistelee Jorma Rantanen.

Lautta tärkeänä yhdistäjänä

Ennen sillan rakentamista Anjalan pitäjän ja Inkeroisten eli Mämmälän kylän välillä oli lautalla erittäin tärkeä merkitys näiden kahden paikan yhdistäjänä. Mikäli ei omistanut venettä oli ylitys kesäaikaan mahdotonta.

Säilyneiden asiakirjojen mukaan Kuvernöörin virasto antoi 29. kesäkuuta 1880 päätöksen, jonka nojalla Antti Seppälä sai hoitaakseen ja ylläpitääkseen lauttakulkua Kymen virran poikki Sippolan pitäjän Mämmälän kylän ja Anjalan pitäjän välisen maantien kohdalla.

Kuvernöörin päätöksellä
Antti Seppälän kuoltua 1901 antoi Wiipurin läänin Kuvernööri 22. toukokuuta päätöksen, joka koski lauttaajan asettamista ko. paikalle. Asiasta toimitettiin huutokauppa 13.5 lauttaajatoimen antamisesta vähemmän vaativalle.

Mämmälän kylässä asuva Antti Rantanen oli ainoa, joka oli kiinnostunut toimen vastaanottamisesta ja jätettyään takauksen tehtävää koskevien velvollisuuksien täyttämisestä.

"Sitoutui hän 200 markan vuotuista korvausta vastaan hankkimaan ja kelpaavassa kunnossa pitämään tarkoituksen mukaisen lautan kulkua varten virran poikki, sekä rakentamaan ja hoitamaan tarpeellisen laiturin ylikulkevien ihmisten ja kuljetettavien tavarain lauttaan tuloa sekä menoa varten kuin myöskin kaikkina vuoden aikoina, kun luonnon esteet vaan sitä ei estä, kuljettamaan matkustavaisia lautalla tahi yksityisiä henkilöitä venheellä."

Tämän lupauksen Antti Rantanen antoi ja allekirjoituksellaan sen vahvisti, siitä alkoi miehen 30 vuotta kestänyt toimi lauttaajana. Mainitusta Kuvernöörin päätöksessä oli myös maksumäärät ylikulkemisesta. Vaunuista kahdella hevosella sai veloittaa 80 penniä, neljäpyöräisistä kärryistä ja hevosesta 30 penniä, kuormasta ja hevosesta 40 penniä, kaksipyöräisistä kärryistä ja hevosesta 30 penniä, hevosesta ilman ajopeliä 20 penniä sekä täysikasvuisesta henkilöstä 10 penniä.

Maksuihin muutoksia
Vuonna 1918 Wiipurin läänin Maaherra antoi määräyksen uusista maksuista. Antti Rantanen oli anonut korotusta ainakin sadalla prosentilla, koska ylikulkutaksa oli vanhentunut. Maaherra käsitteli asian ja päätyi siihen, että maksuja korotetaan 50:llä prosentilla. Lisäksi taksaa täydennettiin siten, että automobiilin kuljetusmaksu oli 1 markka, moottoripyörän 30 penniä ja polkupyörän 20 penniä.

Tämä päätös lähetettiin Sippolan piirin nimismiehelle ja se kuulutettiin Sippolan seurakunnan kirkossa 6. lokakuuta 1918. Tämän jälkeen maksut nousivat tasaisesti ja vuonna 1927 auton ylikulku maksoi jo 6 markkaa ja hevosen 1,50 markkaa.

Lauttaajantoimi oli kovaa työtä

Lautta oli aluksi varsin pieni ja silloin sitä soudettiin airoilla. 1900-luvun alussa lautta muuttui vaijerikäyttöiseksi ja sellaisena se toimi aina sillan rakentamiseen saakka. Antti Rantanen hoiti työtään aina vuoteen 1932, tämän jälkeen lautta oli Jorman äidin nimissä, vaikka Jorma vastasi käytännön asioista.

Rantaset hoitivat lauttaliikennettä aina vuoteen 1937, jolloin se vuokrattiin valtiolle. "Maaherra lähetti nimismiehen välityksellä sanan, että jos minä jatkaisin työtä, mutta vastasin kieltävästi, sillä se oli todella kovaa puuhaa", muistelee Jorma Rantanen.

Jorma joutui lauttaliikenteen kanssa tekemisiin ensimmäisen kerran jo seitsemän vanhana, hän vei jalkamiehiä veneellä joen yli.

"Kyllähän tuo tuli tutuksi jo varhaisessa vaiheessa ja siihen aikaan jouduttiin työelämään sangen nuorina. Hieman vartuttuani aloin työskennellä itse lautalla ja kyllähän siinä tuli vietyä eräskin ihminen ja lasti joen yli.

Kesälomat pystyttiin pitämään talvella, kun joki oli jäässä. Työhön kuului myös talvitien jäädyttäminen riittävän paksuksi. Vesi otettiin avannoista ämpäreillä. Poliisit kävivät mittaamassa jäätien paksuuden ja sen piti kantaa linja-auto, tämän jälkeen pääsimme vapaalle", kertoo Jorma Rantanen.

Liikennöinti lautalla oli vielä vuosisadan alkupuoliskolla suhteellisen hiljaista. Silloin jokea ylittivät lähinnä jalkamiehet ja hevosella liikkuvat. Autoliikenne alkoi kuitenkin hiljalleen lisääntyä, esimerkiksi elokuussa 1926 lauttaa käytti 23 autoa, hevosia ylitti joen vastaavana ajankohtana 83.

Lautta toimi maksullisena lähes sillan valmistumiseen saakka. Parina viimeisenä vuotena ylitys oli kulkijoille ilmainen, valtio suoritti lauttaajalle korvauksen.

Lauri Relanderkin vieraili majatalossa
Majatalo- ja kestikievaritoiminta oli Rantasen talossa varsin vilkasta. Antti Rantanen aloitti toiminnan 1923. Aluksi talossa oli käytössä iso tupa, 1920-luvun alkupuolella Antti Rantanen ja hänen vaimonsa isä rakensivat alakertaan kaksi huonetta. Pian tämän jälkeen tehtiin uusi laajennus, jolloin valmistuivat keittiö ja yläkerta, jonne vieraita voitiin ottaa kahteen huoneeseen. Myöhemmin yläkertaan tehtiin ns. sällin huone, jonne majoitettiin alkuvaiheessa "epämääräiset" vieraat. Sen ajan lain mukaan kaikki ne vieraat, jotka pystyivät maksamaan yöpymisestään, oli pakko ottaa vastaan.

Rantasen talo toimi majatalo-nimikkeellä aina vuoteen 1931, jolloin se muuttui matkustajakodiksi. Tämä toiminta jatkui aina vuoteen 1937 saakka.

"Toiminta loppui siihen, kun talolle asetettiin lisävaatimuksia. Kaikki ovet olisi pitänyt suurentaa ja ylös johtava rappukäytävä olisi pitänyt rakentaa tulenkestäväksi. Äidillä alkoi olla silloin ikää jo sen verran, että katsoi parhaimmaksi lopettaa koko toiminnan," muistelee Jorma Rantanen majatalotoiminnan lopettamisvaiheita 1930-luvun lopulla.

Kauppamatkustajat suurimpana käyttäjäryhmänä
1920-luvun lopulla majatalon käyttö oli todella vilkasta. Yöpyjiä riitti tasaisesti ympäri vuoden ja useimmiten talo oli täynnä. Vieraskirjoista ilmenee, että kauppamatkustajat olivat suurin ryhmä, jotka käyttivät majataloa. Kaupparatsut, jotka kulkivat Inkeroisten läpi olivat kotoisin ympäri maata. Wiipuri oli kirjojen mukaan varsin suosittu matkakohde.

Osa majatalon käyttäjistä oli junalla Inkeroisiin tulleita ja jotka joutuivat odottamaan jatkoyhteyksiä. Talossa oli myös pitempiaikaisia asukkaita, jotka olivat töissä lähiseudulla, yöpyivät ja ruokailivat majataloissa. Varsinkin paperitehtaan rakentamisvaiheessa majatalo oli täynnä asukkaita.

Vieraskirjoista ilmenee asiakaskunnan olleen varsin laajan. Löytyypä vuodelta 1929 merkintä, jossa salolaisneitonen on merkinnyt ammatikseen huora.

Lauri Relander on yöpynyt myös majatalossa, toimiessaan Wiipurin läänin maaherrana. Majatalotoimintaan kuului myös kyyditseminen (http://www.rannikkoseudunsanomat.fi/2003/heinakuu/010703/meri13.htm), josta perittiin omat taksat. Rantasella oli käytössä kaksi hevosta tätä tarkoitusta varten. Kun valtio lopetti kyyditsemiset, luovuttiin yleisesti koko maassa majatalo-nimikkeestä ja tilalle tulivat matkustajakodit.

Kieltolain päättymisen jälkeen yöpymiset vähenivät oleellisesti. Varsinkin kauppamatkustajat siirtyivät käyttämään lähikaupunkien palveluja. Siihen aikaan olikin yleistä että kaupparatsut kutsuivat kauppiaita ravintolaan mukin ääreen hieromaan kauppoja.

Kestikievarista sai ruokatarvikkeita ja juomaa
Rantasen majatalossa oli koko toiminta-ajan oli myös kestikievari, mistä sai mm. ruoka- ja muita tuotteita. Kestikiavareissa tarjotuilla tuotteilla oli tarkoin määrätyt hinnat, jotka Wiipurin läänin maaherra aina vahvisti kolmivuotiskaudeksi kerrallaan.

Vuosina 1929-31 alkuperäisen taksaluettelon mukaan lämmin ruoka yhdelle hengelle maksoi 10 mk ja sama ruoka kylmänä 7 mk. Kilo voita maksoi 35 mk ja kilo ruisleipää 5 mk. Kahvikupista voileivän kanssa joutui maksamaan 2,50 mk ja pullo limonadia maksoi saman verran. Asunto sänkyvaatteineen yhdelle hengelle vuorokaudelta oli 12 mk.

Käräjätalon vaiheita
Rantasen talon värikkäisiin vaiheisiin kuuluivat käräjät. Niitä istuttiin talossa kahteen otteeseen , Jorma Rantanen muistelee. "1930-luvulla heidän talossa pidettiin Sippolan ja Vehkalahden piirin käräjiä. Nykyaikaan kuuluvat pankkiryöstöt, mutta muutama vuosikymmen sitten rötösteltiin toisella tavalla.

Kerran vanginvartia toi meille vanhahkon miehen yöksi käräjiä odottamaan. Vartia oli pyytänyt , että mies saisi jäädä yöksi, hänestä ei kuulemma ollut vaaraa. Mies jäi taloon yöksi, eikä hän yrittänytkään karata. Pyysi vain saada ottaa raudat pois jaloistaan yön ajaksi, olisi helpompi nukkua. Hänellä oli niin laihat jalat, että hän sai kahleet helposti itse pois jaloista painamasta."

Ryöstö, tappo ja ruumiin häpäisy
Hurjia juttuja on tapahtunut vuosikymmeniä sitten. Kieltolain aikaan oli paljon pimeätä viinan myyntiä. Jorma Rantanen muistelee paria tapausta. "Mies jäi viinanmyynnistä kiinni, jonka seurauksena hän tappoi poliisin sekä äidin ja tyttären, joita hän epäili ilmiannosta.Tapaus päättyi synkästi, syytetty karkasi metsään ja ampui itsensä."

Jorma Rantanen muistelee myös tapausta. "Vangit alkoivat musisoimaan käräjäpäätösten kuulemisen jälkeen. Lapseneläkejutusta syytetty sulhanen kysyi oliko talossa mitään soittovehkeitä. Mandoliini löytyi ja elinkautisvanki, joka oli ryöstänyt ja tappanut miehen sekä vielä häpäissyt ruumiin, aloitti soittamaan. Muut vangit pistivät kahleet jalassa tanssiksi saadessaan säestystä."

Käräjät saattoivat kestää useita päiviäkin. Silloin tuomari ja lautamiehet yöpyivät Rantasen talossa. Toisinaan selvittiin yhdellä päivällä, mutta käräjät venyivät silloinkin usein myöhään yöhön. Käräjiä pidettiin Rantasen talossa kahteen otteeseen, ensimmäisellä kerralla käräjöitiin talon alakerrassa ja toisella kerralla niitä istuttiin yläkerran isossa huoneessa.

Pyykinpesukone 1920-luvulta toimii edelleen
Rantasen talo on ollut merkittävä tapahtumapaikka monessa asiassa. Sieltä löytyy myös paljon meilenkiintoisia esineitä. Yksi ihmeellisimmistä on edelleen toimivassa kunnossa oleva pyykinpesukone, joka on ostettu 1927. Tuskinpa moista harvinaisuutta toista Suomesta löytyykään.

Pesukone on ostettu Helsingistä A.B.R.E Westerlund Oy:ltä. Se on ensimmäinen sähköllä toimiva pesukone täällä siihenaikaan. Jorma Rantanen kertoi: "Kotkasta ja Haminasta kävi hotellin omistajia katsomassa pesukonetta." Rantaset käyttivät pesukonetta vielä 1990-luvulla kesäaikaan.

Todella kestävä pyykinpesukoneen täytyy olla, koska sitä on käytetty jo lähes 65 vuotta. Aikanaan sillä pestiin sekä majatalon, että talon omat pyykit. Korjauksia on tehty sen verran, että moottori on käämitty nykyajan virtalukemille.

Posti kulki hevosellakin
Nykyisin postia jaetaan autolla huristellen, tosin vieläkin kunnon polkupyörä on monen postinjakajan työväline. Jorma Rantasen isä hoiti aikanaan postinjakelun hevosella.

70 kilometrin postilenkki
Antti Rantanen jakoi postia toistakymmentä vuotta sepän töiden ja lauttaliikenteen hoitamisen ohella. Antin hevosella kiertämä postinjakelukierros oli 70 kilometrin pituinen. Se kulki Inkeroisista Wredebyn, Villikkalan, Haaviston, Vastilan ja Ahvion kautta takaisin Inkeroisiin.

Matka oli pitkä ja kelillä kuin kelillä Antti kuljetti postin perille useana päivänä viikossa. Valtion puolesta oli oikein revolveri turvallisuutta takaamassa, vaikka Jorma muistelee, ettei isä pitänyt sitä mukana, koppalakki kuului virka-asuun.

Pappilasta lantrinkia
Jorma Rantanen muistaa hauskan tosijutun siltä ajalta, kun käytettiin vielä hevoskyytejä. "Kaksi miestä tuli majataloon Kotkasta ja he pyysivät kyydin Vastilaan. Isä pisti hevosen valjaisiin ja laittoi minut kyytimään miehiä. Miehet pyysivät kesken matkaa pysähtymään seuraavaan taloon, josta kajasti valoa. Minä tein työtä käskettyä, talo sattui olemaan pappila. Miehet antoivat minulle tyhjän pullon ja pyysivät hakemaan siihen vettä tai kahvia, koska hevosella oli jalka kipeä."

Jorma astui rohkeana sisälle taloon ja esitti pyynnön. Pappilan keittiössä oli vanhempi nainen, joka katsoi epäilevästi poikaa ja tuumasi. "Jaa hevosella jalka kipeä?" Hän antoi kuitenkin jotain nestettä ja Jorma toimitti pullon perille.

Sitten Jormalle selvisi nesteen todellinen käyttötarkoitus, matkaa jatkettaessa miehet rupesivat lantraamaan pirtua.

Seuraavana päivänä Jorma kuunteli ihmeissään saarnaa, jossa ankara körttipappi saarnatessaan ihmetteli. "Jo on aikoihin eletty, kun alaikäiset lähetetään hakemaan lantrinkia".

Hevoskyyti vaihtui Fordiin
1920-luvulla Rantasen pojat pääsivät nauttimaan jo autokyydistä. Hevoset vaihtuivat autokyydeiksi, majatalon asukkaita päästiin kyytimään vanhalla kunnon Fordilla.

Rantaset hankkivat myös kuorma-auton, jolla Jorman veli Heikki kuljetti kaiken näköistä tavaraa. "Velipoika oli rohkea ajaja ja keksi kaikenlaisia temppuja. Kerran hän kujeili Fordilla niin, että ulkoapäin näytti siltä kuin autossa ei olisi kuskia lainkaan", Jorma kertoi.